*

Pauli Vennervirta "Don't go around saying the world owes you a living. The world owes you nothing, it was here first "- Mark Twain

"Karate on oikeuden puolella"

Otsikon lause sisältyy Gichin Funakoshin, Shotokan karaten perustajan muotoilemiin karaten sääntöihin (Niju kun). Alun perin se varmasti tarkoitti sitä että karatea oli lupa käyttää vain oikeutetussa tilanteessa, harjoittelijan itsensä ja muiden suojelemiseen. Kuitenkin se voidaan ymmärtää toisinkin. Karateen liittyy vahvasti henkisen kasvun ideologia, do eli tie.

Tapanilan erän turvapaikanhakijoille tarjoamista karaten alkeiskursseista on noussut myrsky vesilasissa. Pieni joukko suomalaisia on sitä mieltä, että turvapaikanhakijoista koulutetaan tappajia.  Mielenosoittajat ja asian muut vastustajat kertovat, että harjoittelijat ovat ISIS:n terroristeja, rikollisia ja raiskaajia, tai että ainakin aivan varmasti näiden joukossa on tällaisia. He vastustavat sitä, että tällainen palvelu tarjotaan turvapaikanhakijoille yhteiskunnan puolesta.

Olen vahvasti näiden mielenosoittajien kanssa eri mieltä ja perustelen miksi. Olen itse harrastanut vuosikymmenien aikana useita erilaisia kamppailulajeja, perinteiset kamppailulajit karate ja aikido mukaan lukien. En väitä olleeni missään lajissa erityisen hyvä, mutta koen saaneeni kaikista niistä valtavasti. Tieni kulki edellä mainittujen lisäksi escriman, kung fun ja defendon kautta miekkailuun.  Muitakin tuli kokeiltua. Osa on jäänyt enemmän osaksi minua, osa ei. Jokainen laji jätti kuitenkin jäljen mieleeni.

Karate ja aikido ovat näistä (minun mielestäni) vahvimmin rituaalisia. Kumpikin on fyysisesti vaikeita ja vaativat pitkän harjoittelun ennen kuin niiden merkitys alkaa avautua. Opettajien ja harjoittelukumppanien kunnioituksen vaatimus, hyvä käytös ja vastavuoroisuus, kumppanin auttaminen kehittymään ovat keskeisiä arvoja. Karaten alkeiskurssilla ei todellakaan opita mitään sellaista mikä tekisi harjoittelijasta taistelukoneen, siellä jumpataan ja harjoitellaan vartalon hallintaa lajinomaisesti. Opitaan lajista aivan alkeita.

Kamppailulajit ovat urheilun joukossa erityisiä siinä, että niissä tehdään siitä elämän ilmiöstä joka on lähtökohtaisesti pahaa eli väkivallasta jotain hyvää, itsekontrollin ja suojelun väline. Toki se ei kaikkien harrastajien kohdalla voi onnistua. Ne jotka odottavat lajeista pikavoittoja putoavat nopeasti pois. Eivät kaikki tapaamani opettajatkaan olleet hyviä, oli joitakin jotka selvästi olivat omalla egotripillään lajin parissa. Huomattava enemmistö oli kuitenkin suuria persoonia, lajin vaatiman kovan työn hiomia, miehiä ja naisia. Olen kiitollinen saamistani opetuksista jokaiselle heistä eikä mene päivää, etten ajattelisi jotain heidän antamaansa oppia.

Kamppailulajien parissa on aina tehty myös eräänlaista sosiaalityötä. Minun nuoruudessani sanottiin että ”nuoret kadulta kehään”. Lajien parissa on opittu sitkeyttä, päämäärään pyrkimistä. Judoa on käytetty nuorten laitoksissa kasvatusmetodina hyvällä menestyksellä. Eräs tärkeä opetus on nöyryys. Jokaiselle on voittaja, iskuja otetaan vastaan ja opitaan epäonnistumisista. MIelestäni lajeissa hankittu fyysinen ja psyykkinen vahvuus ei anna mitään erioikeuksia, se antaa velvollisuuksia. Velvollisuuden toimia toisten ihmisten hyväksi ja että se on palkinto itsessään. Kamppailulajit ovat harjoittelijalle tilaisuus tulla hyväksytyksi sellaisena kuin hän lajin pariin tulee. Hän saa tilaisuuden yrittää. Jokainen mukaan tulija aloittaa samalta viivalta.

Jos turvapaikanhakija joka osallistuu näihin harjoituksiin saa jäädä maahan hän on saanut positiivisia kokemuksia. Hänet on otettu mukaan osaksi jotain erityistä. Hän on tutustunut suomalaisiin harjoittelijoihin ja hänellä on valmiina oma viiteryhmä johon täällä kuulua. Urheilu on tärkeä kotouttamisen väline. Jos hän ei saa lupaa jäädä, hän vie kuitenkin mukanaan jotain positiivista.

Lukemani mukaan se, että turvapaikanhakijamiehiä opettaa nainen on otettu hyvin vastaan. Se on turvapaikanhakijoille myös tasa-arvokasvatusta. Kun itse olen pyristellyt turhaan irti naisen pitämästä niskalukosta ja kävellyt töin tuskin ulos kehästä oteltuani potkunyrkkeilevää naista vastaan minulla on hyvin vähän vääriä käsityksiä ”heikommasta sukupuolesta”.  

Mielenosoittajat ovat sitä mieltä että turvapaikanhakijat ovat maahantunkeutujia jotka ovat täällä väärillä perusteilla ja siksi heidät pitäisi pitää harrastusten ja sitä kautta yhteiskunnan ulkopuolella. He eivät kuitenkaan voi mistään tietää mikä on kunkin turvapaikanhakijan tausta. Mielenosoittajat luulevat, he olettavat, eivät he tiedä. Mistä he voisivatkaan tietää, kun eivät tunne ensimmäistäkään näistä ihmisistä.

Karate on oikeuden puolella. Ehkä pitäisi syvemmin miettiä mitä se oikeus tarkoittaa, näiden lajiin osallistujien, yhteisön ja mielenosoittajien kannalta. Suuri enemmistö Tapanilan paikallisista asukkaista on kannattanut tätä toimintaa. Ehkä mielenosoittajienkin olisi syytä miettiä uudelleen millä he perustelevat toimintansa, miksi he haluavat kieltää harjoittelun antamat hyvät asiat näiltä ihmisiltä joista väistämättä osa jää maamme asukkaiksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän luomu65 kuva
Eero Mattila

Kauniita sanoja karatesta. Olen pääasiassa samaa mieltä. Karate kasvattaa.
- Tapanilan Erän tapauksessa kysymys saattaa kuitenkin olla jostain muusta. Jos Erän edustajat ovat yrittäneet häiritä ja estää laillista mielenilmausta pitäisi näiden opettajien ja Tapanilan Erän toimintaan puuttua. Mukana taisi olla myös jonkinlainen turvallisuuspalveluja tarjoava yritys tai sen edustajia. Ei oikein herätä luottamusta...

Käyttäjän PauliVennervirta kuva
Pauli Vennervirta

Niin, jos on. Saamani tiedon mukaan tilanne ei ole aivan niin selvä. Jätän sen päättämisen mieluummin kuitenkin esim. oikeuden tehtäväksi, mikä saattaa tulla eteen. Tähän kysymykseen en aio palata sen enempää.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

"Kamppailulajit ovat urheilun joukossa erityisiä siinä, että niissä tehdään siitä elämän ilmiöstä joka on lähtökohtaisesti pahaa eli väkivallasta jotain hyvää, itsekontrollin ja suojelun väline. Toki se ei kaikkien harrastajien kohdalla voi onnistua. Ne jotka odottavat lajeista pikavoittoja putoavat nopeasti pois."

Vaan kun tuossa juuri on se kamppailulajien ongelma. Ne, jotka ovat tosissaan asiaan vihkiytyneet ja päässeet lajiin sisään, ovat suurelta osin omaksuneet nuo itsekontrollin ja suojelun periaatteet.

Pikavoittoja odottavat putoavat kyllä pois, mutta ovat siinä välissä jo saaneet melkoisen egoboostin, kun ovat hiukan oppineet miten tossu nousee. Nämä amatöörininjat ovat sitten sitä snagarijonojen vakiorähisijäkaartia.

Käyttäjän PauliVennervirta kuva
Pauli Vennervirta

Rehellisyyden nimissä on sanottava että varmasti pieni vähemmistö näin tekeekin. Silti tämän pienen vähemmistön tekemiset eivät saa vaikuttaa siihen millaisia mahdollisuuksia sille suurelle enemmistölle tarjotaan.

Reijo Jokela

Mikä on kirjoittajan kanta siihen. olisiko hieno asia, että Odinin miehille järjestettäisiin samanlaista opetusta?

Käyttäjän PauliVennervirta kuva
Pauli Vennervirta

Eivätköhän he itse ole jo hankkineet kokemusta väkivallasta hieman väärällä tavalla. Toki on jokaisen oikeus treenata mitä haluaa. Ainakin kaupallisilla perusteilla toimivilla saleilla on täysi oikeus myös kieltäytyä opettamasta heitä ja urheiluseuroillakin on omat sääntönsä koskien jäsenten käyttäytymistä.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Vastaus oli luvalla sanoen omituisesti perusteltu. Onko näillä seuroilla oikeus pyytää osallistujan rikosrekisteri vai mistä on kysymys? Jos ei, niin mistä kukaan voi tietää kuuluuko joku millaiseen järjestöön tai ryhmään tahansa?

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama Vastaus kommenttiin #7

Tuskinpa näiltä Odineilta kysellään rikosrekisteriä saatikka muuta jos he harrastamaan aikovat.

Käyttäjän PauliVennervirta kuva
Pauli Vennervirta Vastaus kommenttiin #7

Urheiluseuralla tai kaupallisella salilla ei ole oikeutta pyytää rikosrekisteriä. Sen sijaan seuran säännöt antavat mahdollisuuden erottaa niitä rikkova jäsen. Kaupallisella salilla taas on oikeus valita asiakkaansa, varsinkin jos tiedetään että henkilö kuuluu ääriryhmään tai hänellä on taustaa väkivaltarikoksissa.

Reijo Jokela

Eli onko noilla pakolaisilla sitten oikealla tapaa hankittusa kokemusta väkivallasta? (sallittakoon yleistäminen tässä yhteydessä, kun se kerran on kirjoittajan toimesta nähtävästi hyväksyttävää).

Käyttäjän KalleSalo kuva
Kalle Salo

Pääsääntöisesti entisenä - vai liekö sellaista - karatekana samaa mieltä. Maahanmuuttajia ei ole syytä ennakkokarsia kamppailuharrastuksista eriävin perustein kuin kantasuomalaisia.

Kuitenkin näen kamppailulajien seurojen kaikkein päällimmäisenä velvollisuutena suorittaa karsintaa niistä oikeista syistä sen yksilön kohdalla. Yksilöllä, joka on kykenemätön omaksumaan ns. soturin hyveitä, ei ole oikeutta oppia kamppailemaan aseetta eikä asein. Tai paremmin sanoen, on kuvottavan vastuutonta, jos joku häntä opettaa, ja siinä opettaja menettää kaiken kunnian kamppailijana itse, sekä lokaa oman seuransa ja lajinsa.

Kamppailuseurojen selkäranka mitataan siinä, miten ne suhtautuvat tähän ns. rasismin hysteriaan, joka on nyt valloillaan. Ihonväri, kotimaa, etnisyys, äidinkieli tms. eivät ole perusteita evätä osallistumista. Kelvoton käytös on. Kunhan kaikkia tuomitaan johdonmukaisesti ja tasa-arvoisesti merkittävillä perusteilla, ja ollaan tuomitsematta merkityksettömillä perusteilla, hyvä homma. Odiinilaisen ja mamun pitää kerran päästyään harrastusta kokeilemaan lentää yhtä kovaa katuun ulos dojolta, jollei asiat ala mennä kaaliin.

Käyttäjän PauliVennervirta kuva
Pauli Vennervirta

Näinhän se on. Esim.SVL pitää omia harjoituksiaan joiden tarkoitus ei ole oppia itsehillintää ja kohottaa kuntoa, vaan he opettelevat tappelemaan kadulla heidän kanssaan eri mieltä olevia vastaan. En pidä tällaisten henkilöiden ottamista mukaan kamppailuharrastukseen millään lailla perusteltuna.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Niin, tässä yhdelle ryhmälle tarjotaan jotain yhteiskuntaan (ehkä) ohjaavaa harrastusta, mutta muille vastaavanlaisille ryhmille (esim. työttömät) ei, joten ihmiset on taas asetettu eriarvoiseen asemaan.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Urheiluseura itse päättää kelle antaa vapaapaikkoja.
Ruotsissa iso ketju Friskis&Svettis myös päästää jossain pakolaisia ilmaiseksi. Kun paikalliset koliikkiaikuiset alkoivat pommittaa F&S'n nettisivuja, seura vastasi postaamalle koliikkiaikuisille kaavakkeen millä erota Friskis&Svettisjäsenyydestä.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Tätä tuetaan kyllä valtion (tai Veikkauksen tms.) varoista.

Tuo koliikkiaikuiset oli hyvä. Arvostan, kun pysytään jonkinlaisessa relevanteissa rajoissa näiden juttujen kanssa. Tässä siis pysyttiin. Joskus aiemmin ehkä ei.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Tuo tuki on tarkoitettu siis näitä turvapaikanhakijoita varten, niinhän tämä homma menee.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Siitä vaan perustamaan urheiluseuraa Ilkka niin näet työn määrän.

Toimituksen poiminnat